Masters-uimari Antti Korrille uinti on elämäntapa

Published by admin on

Antti Korri vietti lapsuutensa, 5-6 -vuotiaasta 13-vuotiaaksi saakka uintiharrastuksen parissa, ja menestystäkin tuli. Teini-iän kynnyksellä innostus kuitenkin lopahti. Vuonna 2016 Antti palasi rakkaan harrastuksen pariin, ja harrastuksesta tuli nopeasti elämäntapa ja intohimo.

Uinnissa Anttia kiehtoo lajin itsenäisyys ja se, että hän tekee kaiken itseään varten, vaikka tärkeää on myös samanhenkisten ihmisten seura hallilla. Osan treeneistä Antti tekee kuitenkin yksin, koska treenimäärät ovat nousseet kolmesta treenistä 4 – 5 uintitreeniin ja 2 – 3 ns. kuivatreeniin viikossa, kun tavoitteena on mastersien EM-kisat syyskuussa. Myös aikuisten SM-kisojen aikarajan alittaminen on tavoite, joka ei ole enää kaukana. Oheis- eli kuivaharjoittelu pitää sisällään mm. nopeutta ja kestävyyttä kehittävää voimaharjoittelua, jota Antti tekee 4-6 viikon jaksoissa.

Tärkeimpinä vahvuuksinaan Antti pitää kykyä itsetutkiskeluun ja analyyttisyyteen. Omaa harjoittelua ja lajin vaatimuksia pitää pystyä analysoimaan tarkkaan, että voi kehittyä. On myös tärkeää olla rehellinen itselle ja tunnustaa se, että moni asia on itsestä kiinni. Ja toki periksiantamattomuus auttaa matkalla tavoitteeseen, joka ajallisesti saattaa olla kaukana.

Lihashuollon merkitys on kasvanut, kun treenimäärät ovat lisääntyneet. Harjoitusten välillä ei voi vain istahtaa sohvalle, vaan venyttely ja aktiivinen palautuminen on tärkeää. Säännöllinen hieronta on osa lihashuoltoa: hieronnan vaikutus palautumiseen näkyy ja tuntuu etenkin kovissa treeneissä. Myös ennen kilpailuja Antti käy hieronnassa.

Antin kolmivuorotyö tuo harjoitteluun oman lisänsä, kun yksikään viikko ei ole samanlainen: joka viikko pitää suunnitella etukäteen. Äiti ja hänen kokemuksensa lajin parissa on ollut korvaamaton apu harjoitusten suunnittelussa. Häneltä sekä muilta uintiharrastajilta on Antti saanut hyviä neuvoja harjoitusjaksoja suunnitellessa. Kesälomatkin on suunniteltu uintitreenien mukaan, kun lähipaikkakuntien uimahallit ovat osan kesästä kiinni.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *